Teksti: Timo Happonen
Kuvat: Santeri Happonen

Yleistä kaivertamisesta

Käsinkaiverruksella tarkoitetaan yleisesti metallipinnan koristelemista tai tekstittämistä siten, että terävällä, talttamaisella työkalulla vuollaan metallin pintaan ennalta piirretyn jäljen mukainen kuvio. Kaivertimen jättämä jälki vaihtelee muodoltaan tarkoituksesta riippuen. Esimerkiksi koristekaiverruksessa kuvion ääriviivat voivat olla voimakkaammin leikattuja kuin varjostusviivat.

Käsinkaivertaminen on metallin pois leikkaamista. Se eroaa konekaiverruksesta juuri tältä osin. Konekaiverruksessa metallin pintaan painetaan timanttikärjellä tasasyvyinen kuvio, tai pyörivällä jyrsinterällä jyrsitään materiaalia pois pinnasta mallineen avulla. Käsinkaivertaminen on käsityötä alusta loppuun ja taidokasta käsinkaiverrettua jälkeä ei voi mitenkään verrata koneella tehtyyn vastaavaan. Kaivertajien ammattikunta on vanhastaan ollut arvostettu ja arvonsa tunteva joukko käsityöläisiä. Valitettavasti alan taitajat vähenevät maassamme ja näin ollen myös käsinkaiverrettujen tuotteiden saatavuus heikkenee.

Kaivertimien hionta ja teroitus

Kaiverrinterät toimitetaan raaka-aihioina, joista kaivertaja valmistaa sopivan muotoiset ja kulloiseenkin tarkoitukseen sopivat terät. Teräaihiot ovat nykyisin pikaterästä (HSS), jota ei tarvitse erikseen karkaista eikä päästää. Teräaihio lyhennetään ja muotoillaan esihiomalla se smirgelin kivellä oikean malliseksi. Sen jälkeen terään hiotaan hiomakivellä (esim. 100-120) karkea muoto. Tässä vaiheessa terään on jo laitettu pallomainen pää, joka tulee kämmentä vasten. Hienolla öljykivellä terä viimeistellään ja siihen hiotaan myös ns. otsapinta. Lopullinen hionta ja kiillotus suoritetaan 6/0 -hiomapaperilla sekä nahan palalla timanttitahnan avulla. Hienot jäysteet voi poistaa lyömällä terää pari kertaa esimerkiksi puukapulan päätyyn.

Kaiverrin asetetaan käteen siten, että puinen pallomainen pää tulee kämmenen pohjaan ja peukalo asettuu terän suuntaisesti tukien kaiverrinta työstämisen aikana. Oikein teroitettu kaiverrin lastuaa metallia helposti lipsahtamatta pinnasta irti. Usein teroittamisen jälkeen käy niin, että kaivertimen jättämä jälki ei ole kiiltävää, eikä lastu yhtenäistä. Tällöin ei auta kuin yrittää kiillottaa terä paremmin tai korjata terän muotoa hiomalla se uudelleen. Lisäksi jos kaivertimen teroituskulmat eivät ole oikeanlaiset, vaan terä lipsuu, on teroittaminen aloitettava alusta. Kaikki teroittamisen vaiheet on tehtävä huolellisesti ja täsmällisesti. Jos esimerkiksi terän leikkaavan särmän alaosa pyöristyy liikaa, pyrkii kaiverrin lipsumaan yhtenään ja hyvän jäljen aikaansaaminen on mahdotonta. Teroittamisen oppii vain uutteralla harjoittelulla, yritysten ja erehdysten kautta.

Kaiverrustekniikat

Kaiverrustekniikoita on useita. Helpoin toteuttaa ja mahdollisesti vanhin koristelukaiverruksen muoto on nk. skrambuleeraus. Kuvio muodostuu sik-sakmaisista viivoista, jotka tehdään talttamaisella tasakaivertimella siten, että kaiverrinta kierretään kuin ruuvitalttaa puolelta toiselle. Erityisesti rajattujen pintojen täyttö skrambuleeraamalla on nopeaa ja helppoa.

Varsinaisen kiiltokaiverruksen opetteleminen vaatii todella paljon kärsivällisyyttä ja harjoittelemista. Kaiverrusjäljen muoto riippuu paitsi kaivertajan taidosta, myös kaivertimen muodosta, terän paksuudesta ja teroituskulmasta. Terän muodon ja työn tarkoituksen perusteella kaivertimet jaetaan viiste-, pyörö-, tasa-, varjostus- ja istutuskaivertimiin. Viimeksi mainittuja käytetään jalokivien ns. raeistutuksessa, jossa kaivertimen kärjellä nostetaan istutusmetallista pieniä lastuja kiven päälle kiinnipitokynsiksi.

Viistekaivertimen jättämä jälki muistuttaa v-uraa. Riippuen painotuksesta jälki voi vaihdella pienestä hiusviivasta syvään uurteeseen. Viivan painotus eli levennys saadaan aikaan kaiverrinta kallistamalla ulkokaarteen suuntaan työstämisen aikana. Pyörökaivertimen jälki on pyöreäpohjainen ura ja painotukset voi tehdä kuten viistekaivertimella. Tasakaiverrin on tarkoitettu paitsi skrambuleeraukseen, myös pienten jalokivien istutuksessa kiven ympärystän viimeistelemiseen istutuksen jälkeen. Varjostuskaivertimella saadaan yhdellä työvaiheella tehtyä useampi hiusviiva. Viivoituksella voidaan korostaa tekstejä ja koristemuotoja pintaa elävöittävästi.

Kaivertamisen opetteleminen vaatii siis paljon työtä. Harjoittelu kannattaa aloittaa piirtämisen opettelulla. Tekstin jäljentäminen kaiverrettavaan alustaan on nimenomaan piirtämistä eikä kirjoittamista. Oikotietä tämänkään taidon opettelussa ei ole, mutta määrätietoisella ja sinnikkäällä harjoittelulla syntyy kyllä tulosta.

Kuvion piirtäminen

Aloittelijan on kätevintä opetella piirtäminen ja kaiverrusharjoittelu hiotulle kuparilevylle. Paksusta vanerilevystä leikataan noin 80 x 100 mm:n kokoinen pala, jonka päälle sulatetaan kirjelakkakerros esim. kuumailmapuhaltimen avulla. Noin 0,7-1 mm:n vahvuinen kuparilevy tartutetaan kirjelakkaan kiinni. Kun levy on jäähtynyt, sen pinta hiotaan hienolla hiomakangasnauhan palalla puhtaaksi. Hionta tehdään siksi, että pintaan saadaan paremmin tarttumaan valkoinen vesiväri piirustuspohjaksi. Toisaalta kiiltävä kaiverrusjälki näkyy paremmin hiotulla pohjalla.

Tekstin piirtämisen avuksi tehdään vaakaviivoitus, ja kursivointia varten vinoja pystyviivoja haluttuun kulmaan. Tekstin saa parhaiten piirrettyä lyijytäytekynällä, jonka lyijyn kovuus on HB ja paksuus 0,5 mm. Kun kaiverruskuvio on piirretty, pinta lakataan ohuesti esimerkiksi ohennetulla metallilakalla siten, että pumpulituppo kastetaan lakkaan ja sillä painellaan kevyesti piirtojälki kauttaaltaan. Kupari on harjoittelumateriaaliksi sopivaa, koska se on pehmeää ja sitkeää, eikä kaiverrin lipsu läheskään niin herkästi kuin vaikkapa messinkiä tai alpakkaa kaiverrettaessa.

Kaivertaminen

Kaivertamista varten kaiverrettava esine tuetaan alustaa vasten, joka voi olla esimerkiksi hiekalla täytetty pyöreä nahkainen tyyny tai muu vastaava. Pienehköt esineet voidaan kiinnittää pyörivään kaiverruskuulaan, joka onkin kaivertajan tärkein työväline. Kuulassa on herkästi pyörivä ruuvipuristimen tyyppinen yläosa, jota kaivertaja voi käsin pyörittää kaivertamisen aikana ja näin tehdä kaarevat viivat, pisteet yms. helposti.

Kaivertaminen aloitetaan painamalla kaivertimen kärki kevyesti aloituskohtaan ja lastuamalla pinnasta metallia pois piirrosta myöten. Harjoittelu kannattaa aloittaa kaivertamalla ensin suoria ja loivasti kaarevia, lyhyitä viivoja, jotta tuntuma työskentelyyn syntyy. Kaarevat viivat kaiverretaan yleensä aina siten, että kaiverrinta kaarretaan vain yhteen suuntaan.

Harjoittelua tarvitaan todella paljon rutiinin löytymiseksi, mutta ei kannata tuskastua, vaikka ensimmäisen viikon aikana ei kunnollista jälkeä alkaisikaan syntymään. Jokainen kaivertaja joutuu aluksi hakemaan tuntumaa, jos hommaa ei ole tehnyt vähään aikaan. Tämäkin taito on verrattavissa siihen kuluneeseen kliseeseen polkupyörällä ajamisesta. Kun taidon on kerran oppinut, sitä ei unohda. Itsekritiikistä on sitten paljon kiinni, minkälaisen jäljen käsistään kehtaa päästää.

Käsinkaiverruksen opettelu on hermoja raastavaa touhua, mutta perustekniikan oppii aika nopeasti. Kuparilevyjä kannattaa aloittelijan varata heti riittävä määrä ja harjoitella niihin erilaisia tekniikoita. Vain sinnikkäästi harjoittelemalla tämänkin taidon oppii. Oikotietä ei ole. Erilaisista monogrammeja ja heraldiikka käsittelevistä kirjoista saa hyviä koristelumalleja. Kaiverrusta käsitteleviä kirjoja voi löytyä kirjastosta.

Kirjallisuutta

Hardy, R. Allen: The Jewellery Engravers Manual
Eriksson, Olof: Graafisen tyylin perusteet
Numminen, Arto & Eriksson, Olof: Tekstauskirja
Forsberg, Karl-Erik: Ex Libris Monogram och andra märken av Karl-Erik Forsberg

Tavallisimpia kaiverrinmuotoja.

Alempana teräaihio, ylempänä esihiottu viistekaiverrinaihio.